Kuulun siihen sukupolveen, jonka piti koulussa lukea Juhani Ahon esikoisromaani Rautatie. Kouluille oli tarjolla oma ankeakantinen painoksensa. Sen on täytynyt olla kustantajalle melkoinen rahasampo, tekijänoikeuskorvauksiakaan ei tarvinnut tilittää, sillä suoja-ajan kesto oli vielä tuolloin 50 vuotta tekijän kuoleman jälkeen. Juhani Aho eli vuosina 1861–1921, joten suoja oli rauennut 1970-luvun alussa.
Rautatie ilmestyi alkujaan vuonna 1884, kun Aho oli vasta 23-vuotias. Ahon romaanissa jossain (oletettavasti) Lapinlahden syrjäseudulla asustava pariskunta Liisa ja Matti on kuullut uudesta ihmeestä, rautatiestä, jota he sitten lopulta lähtevät kirkonkylälle ihmettelemään.
En muista, että kirja olisi tehnyt minuun vaikutusta siitä huolimatta, että Aho sijoitti romaaninsa kotiseuduilleen Pohjois-Savoon, jossa minäkin asuin kouluvuoteni. Enemmän minua kiinnosti se, että romaanin tv-versio oli pääosin kuvattu kotipaikkakunnallani Pielavedellä, harmi vain juuri ennen kuin perheeni muutti sinne.
Rautatien ensi-ilta tv:ssä muuten oli 30.12.1973. Lähetys oli värillinen. Meille oli noihin aikoihin hankittu väri-tv, kulmakunnan ensimmäisiä.
Syystä tai toisesta päätin vuosikymmenien tauon jälkeen tarttua Ahon romaaniin. Se olikin niin vaikuttava, että saman tien lukujonoon päätyi joukko muita Ahon teoksia: Papin tytär, Papin rouva, Helsinkiin, Yksin ja Juha. Hienoja kirjoja kaikki, mutta kyllä Rautatie on ylivoimainen.
Päädyin ehdottamaan teosta lukupiiriimme. Jostain syystä lukupiirimme nimi on "Kiireisten ihmisten lukupiiri", vaikka en ole huomannut, että kukaan meistä olisi erityisen kiireinen. Eipä tunnu olevan hätä päällä Ahon romaanissakaan, siinähän pariskunta jahkailee kuukausitolkulla ennen kuin pääsee liikkeelle.
Täyttä scifiä
[Varoitus: juonipaljastuksia.]
Rautatie on usein tulkittu kuvaukseksi modernisaation tulosta Suomeen. Vanha ja uusi törmäävät, perinteet ja arki järkkyvät, ihminen tuntee samaan aikaan vetoa ja kammoa muutosta kohtaan. Mikäpä siinä, onhan romaanin alaotsikkokin "kertomus ukosta ja akasta, jotka eivät olleet sitä ennen nähneet".
Toisaalta Rautatiessä modernisaatio on vasta kuvitelmaa. Kun romaani ilmestyi, Lapinlahdella ei ollut junaa eikä junarataa lähimaillakaan. Savon rataa vasta suunniteltiin. Sen saapumista saatiin Lapinlahdella odottaa vielä lähes 20 vuotta. Aho siis leikitteli ajalla ja ilmiöillä, siirsi ihmiset vanhasta tulevaan, siihen hetkeen, jolloin uusi tekniikka on todellisuutta.
Kuulostaa tieteiskirjallisuudelta, scifiltä. Rautatie on kirjassa niin kuin avaruusalus 1940-luvulla, väri-tv 1950-luvulla tai tekoäly 1990-luvulla. Se on teknologinen kuvitelma ja kehys, jonka kautta tarkastellaan tuloillaan olevan muutoksen vaikutusta ihmiseen ja ihmistä ympäröivään maailmaan.
Kuvitteellisissa murroksissa sanat todellisuudelle ovat hakusessa. Matti ja Liisa välttelevät sanaa "juna", vaikka he sellaisen lopulta näkevätkin. Pariskunta tarjoaa monenlaisia kiertoilmaisuja: juna on milloin äytäri (savon murretta, äkäinen eläin), masiina, reki tai vaikkapa yksinkertaisesti se.
Juna on kuin jumala, jonka nimeä ei saa turhaan lausua. Erityisesti todellisuuden pukeminen sanoiksi pakeneekin silloin, kun juna puksuttaa pienen pitäjän asemalle ja samaan aikaan menossa on sunnuntain jumalanpalvelus. Pieni ihminen keskellä maailmanjärjestysten konflikteja on scifi-kirjallisuudelle tyypillinen tilanne.
Seikkailun henkeä
Matti ja Liisa eivät sentään pölähdä pystymetsästä juna-asemalle. Vaikka pariskunta asuu syrjässä asutuskeskuksista, on heillä kuitenkin kontakteja pappilaan ja muihin taloihin. Sosiaalinen paine pysyä mukana murroksessa sysää tapahtumat liikkeelle. Matti ja Liisa kuulevat radasta ja jahkailevat kuukausitolkulla. Vaikka rautatie kammoksuttaa, on lopulta pakko irtautua tutusta elämänpiiristä. Jossain kaukana odottaa palkinto, uuden maailman kokemus.
Lähdön jälkeen seuraa taivallus kohteeseen, kokemus kohteesta ja taivallus takaisin, hieman niin kuin seikkailutarinoissa. Pienellä modifioinnilla Rautatie voisi scifi-seikkailun lisäksi olla Suomen Taru sormusten herrasta?
Örkkejä ja muita pahiksia vastaan ei sentään jouduta taistelemaan, mutta kaikenlaista väkeä ja koettelemuksia kyllä riittää. Tarjolla on läpileikkaus luokkayhteiskunnasta. On talollisia, yksineläjiä, pappilan väkeä, työmiehiä, juna- ja rautatievirkailijoita ja ruotsinkielistä yläluokkaa.
Matkaan sisältyy paljon kävelyä. Matti ja Liisa liikkuvat jalan poluilla, teillä, saloilla ja lopulta myös rautatietä pitkin. Taivaltaminen on hidasta. Junan kyydissä kyllä lopulta ollaan mutta vain hetken, ja suuri hetki lässähtää, kun kanssamatkustaja houkuttelee Matin juopottelemaan.
Rautatiestä vuonna 1973 tehty tv-elokuva on katsottavissa Yle Areenassa. Pääosissa loistivat Leo Jokela ja Anja Pohjola, ohjauksesta vastasi Kari Franck.
Parisuhde koetuksella
Matti ja Liisa löytävät aarteen, mutta se ei ole kulta-arkku eikä edes ihana matka junan kyydissä vaan Matin krapula. Romaanin antikliimaksi on samalla kliimaksi, sillä Ahon tarinassa on ennen kaikkea kyse Matin ja Liisan suhteesta. Rautatie on scifi-vetoinen parisuhderomaani.
Pariskunnalla ei ole lapsia, elämä pyörii heidän kahden ympärillä. Sitten kolmas pyörä tulee mukaan kuvioihin. Romaanin alussa Matti vierailee pappilassa ja kuulee rautatiestä. Matti huolestuu ja kertoo kotona asiasta Liisalle. Puoliso keksii tekosyyn ja tekee oman vierailunsa pappilaan. Hän innostuu.
Matti joutuu puolustuskannalle. Hän siirtyy vähättelyyn ja toisaalta liioittelee olemattomia tietojaan. Liisa ei anna periksi. Hän yrittää juonitella saadakseen kaksikon liikkeelle ja tutustumaan rautatiehen. Seuraa mykkäkoulu ja pitkä lepyttelyvaihe, mutta jokin on muuttunut. Rautatie on iskenyt kiilan parisuhteeseen.
Kinat ja juonittelut jäävät taka-alalle, kun lopulta päästään matkaan kohti yhteistä päämäärää. Pinnan alla kuitenkin kuohuu. Mattia seikkailu koettelee enemmän. Hänellä on koko ajan vaikeuksia kohdata uutta, oli kyseessä sitten kello, silmälasit, juna tai uudet ammatit. Muutokset uhkaavat Mattia ja hänen asemaansa arkielämää kontrolloivana miehenä. Ikäkin alkaa jo painaa, fyysiset voimat eivät enää ole yhtä mahtavat kuin ennen.
Miehen kriisi – ja naisenkin
Lopulta Matti rohkaistuu ja ylittää itse itselleen asettamansa rajat. Se tapahtuu varsin perinteisin keinoin, juopottelemalla. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Liisa huolehtii krapulaisesta puolisostaan, käy ilmi, että miehen kriisistähän tässä scifi-draamassa on kyse. Paluu kotiin ja vanhaan järjestykseen on Matille suuri helpotus.
Vaan on nainenkin kriisissä. Liisa on pariskunnasta nuorempi ja se, joka haluaa kokea uutta ja ylittää rajoja. Samalla hän on turhautunut paikallaan olemiseen. Naisen tyytymättömyys on kestoaihe Ahon monissa muissakin tarinoissa, esimerkiksi Papin tyttäressä, Papin rouvassa ja Juhassa.
Käypä niinkin, että Liisa yltyy rautatieasemalla kehumaan nuorempaa komeaa miestä, joka tietää uusista asioista enemmän kuin paikalleen jämähtänyt Matti-puoliso. Matti ei tätä nöyryytystä tajua – tai ei halua tajuta.
Lopulta Liisa pääsee pätemään, kun Matista tulee juopottelun seurauksena holhottava. Niin surkeaa kuin krapulaisen miehen kaitseminen onkin, se tyydyttää Liisaa. Hän on voittaja. Tätä muistoa Liisa vaalii kuin aarrettaan, täysin salassa, sillä kotiin päästyään pariskunta jatkaa entistä elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. He eivät enää koskaan puhu rautatiestä.
Janne, Reino ja Tommi, kiitos teille antoisasta lukupiirikeskustelusta Helsingin rautatieaseman Kellotorni-baarissa joulukuussa 2025!
