Monet muistavat vielä tangokuumeen, joka valtasi Suomen 1963–1965. Kyseessä oli Suomen historian toinen tangobuumi. Se ensimmäinen oli koettu puoli vuosisataa aiemmin. Siitä ei taida eläviä ensikäden muistoja enää olla tarjolla.
Musiikintutkijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että tango saapui Etelä-Amerikasta Suomeen pariisilaisen suodattimen läpi 1910-luvulla. Tarkoista päivämääristä kiistellään. Ravintolaorkesterit olivat Helsingissä soittaneet tangoja jo vuonna 1912, mutta varsinainen kuume puhkesi, kun ruotsalainen tanssipari esitti aistillisen tanssinumeronsa Apollo-teatterissa syksyllä 1913. Parin kuukauden päästä yleisöä villitsi saksalaiselokuva Tangokuningatar.
Tangokuumeessa oli yhtä lailla ellei jopa enemmän kyse hienostoravintoloihin keskittyneestä tanssivillityksestä kuin musiikillisesta muoti-ilmiöstä. Toki musiikintekijätkin innostuivat. Äänilevyllä uutta lajityyppiä hyödynsi ensimmäisenä Iivari Kainulainen, joka vuonna 1915 varoitti liiallisesta tanssimisesta kupletissaan Tanko-laulu.
Näin siis alkoi ensimmäinen tangokuume. Tai ainakin melkein. Itse asiassa yleisöä oli pohjustettu hyvissä ajoin ennen tanssivillityksen syntyä.
Kuvataiteen ystävät olivat vuonna 1909 noteeranneet Taiteilijoiden syysnäyttelyssä Helsingissä Oscar Parviaisen (1880–1938) maalauksen, joka esitti nuoren naisen tulista tanssia. Teoksen nimi oli Espanjalainen tango, ja taiteilija oli tehnyt sen pari vuotta aiemmin opintomatkallaan Espanjassa.
Eikä tässä ollut kaikki. Elokuvateattereiden ohjelmistossa oli tuohon aikaan usein lyhyitä katsauksia maailmalta. Kansalliskirjaston digiarkiston lehtikokoelmaa selaamalla selviää, miten pääkaupungin sanomalehdet julkaisivat 10.11.1908 Biografi-Teatterin mainoksen, jossa "Helsingin suurin ja hienoin elävien kuvien teatteri" lupasi tarjota kuvasarjan Sevillasta. Sarjaan sisältyi "El Tango, tanssii espanjalainen kaunotar".
Ei ole tiedossa, mitä esitys piti sisällään ja liittyikö siihen elävää musiikkisäestystä – mielenkiintoista kuitenkin on, että tangon ensitunnustelut ennen varsinaista rantautumista tehtiin Espanjan kautta. El Tango kiersi parin seuraavan vuoden aikana muissa teatterissa ja Helsingin lisäksi ainakin Turussa, joten kosketus tangon taikaan ei jäänyt yhden satunnaisen esityksen varaan.
Elokuva toi tangon Suomeen, ja yhdessä ravintoloiden kanssa se sytytti kuumeen, joka kuitenkin hiipui nopeasti ja jäi muiden tanssivillitysten jalkoihin. Maailmansotien välillä tango kuitenkin pysyi mukana esimerkiksi tanssikoulujen ohjelmistoissa.
Aiheesta lisää:
Pekka Gronow, Jukka Lindfors & Jake Nyman, toim.: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Tammi 2004.
Pekka Jalkanen ja Vesa Kurkela: Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki. WSOY 2004.
Antti Ville Kärjä ja Kai Åberg, toim.: Tango Suomessa. Nykykulttuurin tutkimuskeskus 2012.
Janne Mäkelä: Vuosisadan arvoitus. CD-kokoelmassa Tangon taikaa. Valitut Palat. Ilmestyy syksyllä 2016.
M. A. Numminen: Tango on intohimoni. Schildts 1998.
Musiikintutkijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että tango saapui Etelä-Amerikasta Suomeen pariisilaisen suodattimen läpi 1910-luvulla. Tarkoista päivämääristä kiistellään. Ravintolaorkesterit olivat Helsingissä soittaneet tangoja jo vuonna 1912, mutta varsinainen kuume puhkesi, kun ruotsalainen tanssipari esitti aistillisen tanssinumeronsa Apollo-teatterissa syksyllä 1913. Parin kuukauden päästä yleisöä villitsi saksalaiselokuva Tangokuningatar.
Tangokuumeessa oli yhtä lailla ellei jopa enemmän kyse hienostoravintoloihin keskittyneestä tanssivillityksestä kuin musiikillisesta muoti-ilmiöstä. Toki musiikintekijätkin innostuivat. Äänilevyllä uutta lajityyppiä hyödynsi ensimmäisenä Iivari Kainulainen, joka vuonna 1915 varoitti liiallisesta tanssimisesta kupletissaan Tanko-laulu.
Näin siis alkoi ensimmäinen tangokuume. Tai ainakin melkein. Itse asiassa yleisöä oli pohjustettu hyvissä ajoin ennen tanssivillityksen syntyä. Kuvataiteen ystävät olivat vuonna 1909 noteeranneet Taiteilijoiden syysnäyttelyssä Helsingissä Oscar Parviaisen (1880–1938) maalauksen, joka esitti nuoren naisen tulista tanssia. Teoksen nimi oli Espanjalainen tango, ja taiteilija oli tehnyt sen pari vuotta aiemmin opintomatkallaan Espanjassa.
Eikä tässä ollut kaikki. Elokuvateattereiden ohjelmistossa oli tuohon aikaan usein lyhyitä katsauksia maailmalta. Kansalliskirjaston digiarkiston lehtikokoelmaa selaamalla selviää, miten pääkaupungin sanomalehdet julkaisivat 10.11.1908 Biografi-Teatterin mainoksen, jossa "Helsingin suurin ja hienoin elävien kuvien teatteri" lupasi tarjota kuvasarjan Sevillasta. Sarjaan sisältyi "El Tango, tanssii espanjalainen kaunotar".
 |
| Uusi Suometar 10.11.1908 |
Elokuva toi tangon Suomeen, ja yhdessä ravintoloiden kanssa se sytytti kuumeen, joka kuitenkin hiipui nopeasti ja jäi muiden tanssivillitysten jalkoihin. Maailmansotien välillä tango kuitenkin pysyi mukana esimerkiksi tanssikoulujen ohjelmistoissa.
Aiheesta lisää:
Pekka Gronow, Jukka Lindfors & Jake Nyman, toim.: Suomi soi 1. Tanssilavoilta tangomarkkinoille. Tammi 2004.
Pekka Jalkanen ja Vesa Kurkela: Suomen musiikin historia. Populaarimusiikki. WSOY 2004.
Antti Ville Kärjä ja Kai Åberg, toim.: Tango Suomessa. Nykykulttuurin tutkimuskeskus 2012.
Janne Mäkelä: Vuosisadan arvoitus. CD-kokoelmassa Tangon taikaa. Valitut Palat. Ilmestyy syksyllä 2016.
M. A. Numminen: Tango on intohimoni. Schildts 1998.