Suomen edustaja Eurovision laulukilpailuun on taas valittu.
Kuuden esiintyjän joukosta paikan sai kilpailun ainoa miesesiintyjä Aksel
Kankaanranta kappaleellaan Looking back.
Vuoden 2020 karsintafinaali oli hyvin toteutettu. Artistit olivat
ammattitaitoisia ja esitykset varmaotteisia. Kansa sai taas luvan pieneen
marmatukseen, kun eniten yleisöääniä kerännyt Erika Vikman jäi Cicciolina-kappaleellaan
toiseksi. Toiseksi eniten yleisöääniä saanut Looking back vei potin voitti ulkomaisen asiantuntijaraadin voimin.
Mielestäni Uuden musiikin kilpailun nimellä kulkevan viisukarsinnan heikoin kohta ei ollut voittajan vaan finalistien
valitseminen. Ehdokkaita UMK-finaaliin oli 426. Kotimainen asiantuntijaraati oli
valinnut niiden joukosta kuusi parasta.
Vaikka Yle julisti tiedotteissaan avoimen
kilpailun paluuta, ei tämä toteutunut ainakaan prosessin tässä vaiheessa. Missään ei perusteltu, miksi juuri nämä kuusi esiintyjää valittiin.
Toki Yle saa kilpailun järjestäjänä valita finalistit niin
kuin haluaa. Hieman ristiriitaa oli kuitenkin niissä lausunnoissa, joissa
puolusteltiin finaalin ulkomaisia raateja ja niiden monipuolisia kokoonpanoja
samaan aikaan, kun oma asiantuntijaraati oli koostunut noin 75-prosenttisesti
Ylen omista työntekijöistä. (Pahoittelut epätarkasta luvusta, en enää löytänyt
raadin kokoonpanoa netistä.)
Lopputuloksena suurin osa kuudesta kappaleesta muistutti
aika lailla toisiaan. Dance popilla mentiin. Lisäksi tasa-arvo jäi kauas nykyisistä vaatimuksista.
Lavalla oli seitsemän naista (neljä sooloartistia, yksi kolmen hengen lauluyhtye) ja yksi mies. Ikäjakauma jäi melko kapeaksi. Yhtyeitä ei tänä vuonna nähty. Onneksi englannin joukossa sentään kuultiin suomen kieltä!
Vahvistaisin prosessin keskiosaa: Monipuolistetaan kotimaista
asiantuntijaraatia. Otetaan jatkossa jäseniä mukaan esimerkiksi
musiikkikoulutuksen ja audiovisuaalisen alan ammattilaisten joukosta.
Raati
valitkoon finaaliehdokkaat, mutta valinta voisi olla avoimempi, sisällöllisesti
kattavampi ja myös laajempi kuin 2020. Semifinaalikierrokselle voisi
mennä 18 esitystä. Yleisö saisi sitten valita finalistit.
Itse finaalissa menisin entiseen tapaan. Kansainvälisen raadin ja kotimaisen äänestyksen yhdistelmä oli tänäkin vuonna toimiva.
Se on melko lailla normikäytäntö monessa muussakin maassa.
Tuskin tämä muutos on resursseista tai kiinnostuksesta
kiinni. Finaalin jälkeen uutisoitiin, että UMK 2020 löi
katsojaennätykset.