Kirjoitin tämän jutun 24.3.2020 eli reilu viikko sen jälkeen, kun
Suomessa ryhdyttiin koronaepidemian vuoksi rajoittamaan julkisia esiintymisiä.
Lyhyempi versio tekstistä on julkaistu Kalevassa 11.4.2020.
**********************
Musiikkiesiintyjän
keikkakalenteri alkoi dramaattisesti tyhjetä torstai-iltapäivänä 12.3.2020.
Maailmanlaajuisen koronavirusepidemian vuoksi Suomen hallitus suositteli yli
500 hengen tilaisuuksien peruutusta.
Kalenterin viimeiset rivit pyyhkiytyivät
pois neljä päivää myöhemmin, kun määräykset tiukkenivat ja julkisten
kokoontumisten yläraja määriteltiin kymmeneen henkilöön.
Musiikkiesitysten kohdalla
voidaan puhua iskusta, joka ei kohdistunut vain soittajiin ja laulajiin.
Esiintymisten työllisyyketju on pitkä ja hauras. Kriisin saivat kokea myös
teknikot, roudarit, keikkamyyjät, keikkajärjestäjät, lipunmyyjät, vahtimestarit,
kahvin- ja kaljanmyyjät, vaatenaulakkoapulaiset, siivoojat...
Ensimmäinen reaktio
musiikkialalla oli järkytys. Kaikki meni. Pian hallitus, kulttuurisäätiöt ja
monet muut tahot vastasivat hätähuutoon tarjoamalla mittavia rahallisia tukia
ja muita järjestelyjä.
Ratkaisuja etsittiin myös omasta
takaa. Jo samana iltana, kun korona alkoi pyyhkiä kalenterin rivejä, sosiaaliseen
mediaan perustettiin aihetta koskevia keskusteluryhmiä. Monissa pohdinnoissa ratkaisuksi
keikkatilanteeseen tarjottiin livestriimausta eli elävän musiikkiesityksen
lähettämistä digitaalisesti yleisön saataville.
Se kuulosti hyvältä. Jos ei
kukaan tule keikalle, niin viedään keikka netin kautta ihmisille. Mutta riittääkö
se? Millaisen jäljen korona tulee jättämään musiikkiesityksiin?
Liven korvike
Elävä musiikkiesitys on toiminut
niin, että esiintyjä ja yleisö kohtaavat tiettynä hetkenä tietyssä tilassa. Esitys
pidetään usein illalla, jolloin esiintyjä on töissä ja yleisö vapaalla.
Paikkana on tavallisesti jokin kokoontumisiin varattu tila: kapakka, klubi, konserttisali,
jäähalli, festivaalialue.
Ajan ja paikan ykseys on ollut
itsestäänselvyys. Näin "live" toimi jo silloin, kun ei ollut vielä
keksitty äänilevyä saati nettiä. Ja sitten kun ne keksittiin, vanha live jatkoi
elämäänsä niin kuin mikään ei olisi muuttunut.
Ei jatka enää.
 |
| Mies, kitara ja 40 rekkaa: laulaja-lauluntekijä Ed Sheeran esiintyi Malmin lentokentällä 2019. |
Livestriimaukset saivat
hyväksyntää, koska vaikeassa tilanteessa ne olivat tapa pitää yllä esiintyjän
ja yleisön kohtaamista. Internetin ilmaiseen musiikkitarjontaan tottunut kuluttaja
oli jopa valmis maksamaan tällaisesta palvelusta.
Ojennettiin myötätunnon kättä,
sillä oltiin poikkeusajassa ja sallittiin poikkeusjärjestely.
Livestriimauksella on puolensa.
Se tavoittaa potentiaalisesti paljon mittavamman katsojamäärän kuin niin
sanottu tavallinen keikka. Kamera tarjoaa lähikuvia ja tunkeutuu tarvittaessa
lavan taakse. Ja mikä tärkeintä: keikalla ääni on joskus tuskallisen voimakas (varsinkin
jos korvatulpat jäivät kotiin). Kotona sen sijaan voi mukavuudenhaluisesti säätää
striimin volyymia pienemmälle.
Pohjimmiltaan livestriimaus on kuitenkin
korvike. Se on live-esityksen medioitu toisinto, kuin radion tai television
suora konserttilähetys. Se tavoittaa esityksen nyt-hetken, mutta striimi
liikkuu vain yhteen suuntaan.
Striimi ei tuo yleisöä
keikkapaikalle. Se vain vie.
Missä yleisö on?
Live-esityksen taikaan kuuluu,
että yleisö ja esiintyjä ovat samaan aikaan fyysisesti läsnä samassa tilassa.
Yhtä oleellista on se, että yleisö
on läsnä itselleen.
Oli kyse punk-luolasta,
oopperatalosta tai jazzfestivaalista, live-esityksessä yleisön jäsenet eivät
pelkästään kuuntele esiintyjää vaan tapaavat tuttuja ja tutustuvat uusiin
ihmisiin. Väliajalla juodaan kahvit ja konjakit, rokkikeikalla otetaan oluet.
Kaikki taputtavat, tuolla hoilataan, täällä joku huikkaa "bravo".
Ja ehkä mennään jatkoille. Ja ehkä
rakastutaan. Ehkä perustetaan perhe.
Elävässä keikassa on kohtaamisen
ja seikkailun makua, kaikkea sitä, josta tarinat syntyvät.
Sitä aitoa liveä on nyt monella
ikävä. Siksipä on syytä kysyä, pitäisikö karanteeniin joutuneen
livejärjestelmän tilalle kehitellä jotain muuta kuin striimiä? Tai voisiko nämä
kaksi liveä – aito live ja medioitu live – tuoda yhteen uudella tavalla?
Parvekkeella ja sen alla
Kun koronaepidemia riehui
Italiassa pahimmillaan, maailmalle levisi videoita, joissa ihmiset lauloivat kerrostaloparvekkeilla.
Se näytti ja kuulosti koskettavalta.
Suomessa yritettiin samaa. Tiettynä
hetkenä kaikkien piti luukuttaa parvekkeelta Daruden Sandstorm-kestohittiä. Yritys oli hyvä. Imitaattorikoomikko Jarkko Tamminen
puolestaan kajautti kotiparvekkeeltaan ooppera-aarian. Esitys herätti somehuomiota,
ei kuitenkaan naapurien mielenkiintoa.
 |
| Pieni poika soittaa haitaria sisäpihalla mahdollisesti Tampereella. Kuva: Eino Antero Bergius / Museokeskus Vapriikki. |
Mitäpä jos parveke-liveä
lähestyisi toisesta näkökulmasta?
Katusoitto kukoisti Suomen
kaupungeissa 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, kunnes toiminta säädettiin luvanvaraiseksi.
Lupa myönnettiin lähinnä invalideille. Julkisella paikalla sai esiintyä, jos ei
kyennyt muuhun työhön. Täältä juontaa ajatus köyhästä katusoittajasta.
Lopulta pihalaulajat ja muut
esiintyjät saivat mennä. Autoistuvassa ja koneellistuvassa kaupunkiympäristössä
heidän äänensä eivät enää muutenkaan päässeet esille.
Pääsisivätkö nyt?
Taloyhtiön bluetooth-keikalla
Kuvitellaan seuraava tilanne.
Julkiset kokoontumiset on kielletty, mutta ei sentään ole
ulkonaliikkumiskieltoa eikä yleistä apatiaakaan. Ilmat ja illat alkavat olla
kohtalaisen lämpimät. Kulttuurinnälkä on kova.
Senioriasukkaiden taloyhtiö on
ottanut yhteyttä palvelujaan mainostavaan musiikkiesiintyjään. Taloyhtiön
säännöt, järjestyslaki ja ympäristönsuojelumääräykset on käyty läpi.
Naapureille on ilmoitettu. Parvekevälit on todettu riittäviksi, tämä ei ole
"julkinen kokoontuminen".
Sovittuna hetkenä esiintyjä
ilmaantuu taloyhtiön pihalle ja asettuu parvekkeiden alle. Hänellä on mukanaan kevyt,
liikuteltava äänentoistojärjestelmä. Esitys alkaa.
Joillakin asukkailla on parvekkeella
bluetooth-kaiutin, johon musiikki välittyy. Nykytekniikalla kantamaa riittää. Löytyypä
senioreiden joukosta pari valveutunutta musiikkitekniikan harrastajaa, jotka
vääntävät digimikseriyhteydellä kaiuttimiinsa omat mieleiset soundinsa.
Poikkeusajan poikkeuskeikka on
ohi puolessa tunnissa. Viimeisenä kappaleena soi yhteislaulun siivittämänä
vanha kunnon Tiikerihai.
Olo on sopivasti nostalginen ja nykyaikainen.
Hieman kuin olisi ollut mukana katusoittajan vetämässä kuorossa – sillä erotuksella,
että yleisö ei ole mennyt kadulle vaan katusoittaja on tullut pihaan, yleisön
luo. Kolikoita ei sentään heitellä, niissähän on se tartuntavaarakin.
Artistikin on tyytyväinen. Yleisön
kapea ikärakenne helpotti biisivalintoja. Seuraavassa taloyhtiössä mennään
musiikillisesti laidasta laitaan, mutta mitä siitä, keikka kuin keikka ja palkkiokin
on jo sovittu, se kuulema hoituu käyttämättä jääneistä kevättalkoovaroista.
Hieman ekstraakin on tulossa. Osa
yleisöstä maksaa mobiililla hinnaston mukaisen maksun saadakseen kuulla
artistin repertuaarista toivekappaleensa.
Vain sinulle
Entäpä seuraava vaihtoehto?
Perheen esikoinen täyttää kuusitoista
vuotta. Hänen musiikkimakunsa elää ja muuttuu nopeasti. Äidillä on kuitenkin
aavistus siitä, missä mennään, ollaanhan tässä eletty karanteenissa jo toista
viikkoa.
Kun synttärikakun kynttilät on
puhallettu ja kakku leikattu, pikkuveli avaa tietokoneen näytön. Ruudulle
ilmestyy kohtalaisen tunnettu kotimainen laulaja. Artisti nyökkää, takana
pianisti soljuttaa soittimestaan tutun kappaleen intron.
Esityksen jälkeen artisti
toivottaa hyvää syntymäpäivää, kyselee hieman kuulumisia ja juttelee mukavia. Sitten
seuraa toinen kappale, sitä lauletaan nyt jo hieman yhdessäkin.
"Se oli kuin
SuomiLOVE", pikkuveli sanoo puhelun jälkeen.
Suositussa televisio-ohjelmassa
läheiset yllättävät päähenkilön tarjoamalle tälle tunteita herättävän livekokemuksen.
Nyt yllätys koetaan yksityiskeikkana kotisohvalla. Päivänsankarille on hankittu
kymmenen minuuttia kestävä videopuheluesityksen.
Järjestelyjen eteen ja yllätyksen
takaamiseksi on nähty vaivaa. Äiti onnistui hankkimaan telealan sponsorinkin ja
säästi näin hieman kuluissa.
Myöhemmin esityksestä tilataan
laadukas videotallenne. Toki tunnelmia on kuvattu myös kotijoukoissa. Tämä
lahja säilyy muistoissa.
Esiintyjäkaksikolla on ollut
monipuolinen päivä. Aamulla oli hautajaiskeikka, illalla pianistilla on vielä virtuaalista
soitonopetusta.
Korona pakotti luovuuteen
Musiikkialalla on vuosikymmenien
aikana koettu useita kriisejä. Aina on ollut häviäjiä, mutta aina on myös
selvitty. Äänilevy ei tappanut elävää musiikkia, eikä digitaalinen vallankumous
tuhonnut muusikon työtä.
Kun koronaepidemia on ohi,
palataan osin vanhaan järjestykseen. Elävää esitystä arvostetaan aiempaa enemmän,
sillä tartuntatauti on osoittanut sen haavoittuvuuden. Live ei ole
itsestäänselvyys.
Keikoilla tulee riittämään
yleisöä, ainakin jonkin aikaa.
Mutta jotain on myös muuttunut. Korona
pakotti luoviin ratkaisuihin ja teki esiintyjille selväksi sen, että aina on syytä
pitää mukana varasuunnitelma. Epidemian aikana saattoi pärjätä, jos toimija oli
kevyt, ketterä ja monipuolinen.
Musiikin koulutusohjelmissa moninaisia
valmiuksia on painotettu jo pitkään. Vastedes äänenpainot syvenevät entisestään.
Eläköön live
Musiikkiesitys ymmärretään koronan
jälkeen eri tavalla kuin ennen. Yleisö menee edelleen keikoille – mutta yhä
useammin keikat menevät yleisön luo ja yleisön ehdoilla.
Eri keikkamuodot täydentävät
toisiaan.
Joillakin keikoilla kuulija
tarvitsee ajan ja paikan ykseyttä, läsnäolon runsautta ja arjen yläpuolelle
nousevan esiintyjän pauhua.
Seuraavana iltana sopii hieman ylellisempi
pienen piirin digikeikka. Jutellaan. Lauletaan yhdessä mikrofoniin puhelimen
molemmissa päissä. Perinteisellä keikalla laulumikrofonia saa käyttää vain
esiintyjä.
Live elää ja muuttuu, välillä
pakon edessä, välillä erikoisia yhteyksiä etsien. Kuka tietää, ehkä jonain
päivänä keikkatilaukset hoidetaan kotiin kirjastokortilla. Kenties niin jo
tehdään jossain.