Olin marraskuussa 2022 mukana Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen 50-vuotisjuhlassa. Juhlapaikkana oli legendaarinen Kåren, jossa olin kokenut rajut rokkikonsertit 1980- ja 1990-luvulla Dr Feelgoodista alkaen.
Joitakin kertoja tuli noina takavuosina itsekin noustua Kårenin lavalle, viimeksi 2002, jolloin salissa vietettiin kulttuurihistorian 30-vuotisjuhlia ja oppiaineen ikioma bilebändi Kasarmin Valo heitti keikan. David Bowien Boys Keep Swinging -kappaleessa yhtyeen soittovahvistuksena oli Kolmannen naisen kitaristi Sakari Pesola, joka tuolloin teki kulttuurihistorian lisensiaatintyötä.
Bowie-biisi osui ja upposi. Keikka oli muutenkin kova suksee. Muistan, kun eteen tuli Irene Caran kasarihitti What a Feeling, josta esitimme suomennosversion Mikä fiilis. Lauloin kertosäkeistössä "nousen niin kuin pääskynen lentoon" ja tunsin, että niin juuri käy, tässä ja nyt. Kappaleen päätyttyä viskasin edessäni olevat nuotit lavalle.
Caran biisi oli mukana tälläkin kertaa, nyt englanniksi, joskin loppumetreillä säkeet vaihtuivat suomen kieleen. Ja sama tunne yllätti taas. Olimme kaksikymmentä vuotta vanhempia kuin viimeksi, mutta jos ikätasoitukset lasketaan mukaan, niin vuoden 2022 esitys oli taatusti yhtä hyvä kuin vuonna 2002 – ellei parempi. Ei se mikään täydellinen suoritus teknisesti ollut, ei meistä kukaan ole bilebändiammattilainen, mutta ylitimme illan aikana itsemme ja yleisö oli otollinen.
Seuraavana iltapäivänä kotimatkalla Helsinkiin kuulin, että Irene Cara oli kuollut 63-vuotiaana – ja vieläpä samana päivänä, kun me soitimme Kårenilla. En tiennyt, mitä ajatella siitä.
 |
| Keikkasetti Kårenilla 25.11.2022. Toisena encorena oli Jätkän humppa. |
 |
| Vas. minä, Kimi Kärki, Henri Terho, Maarit Leskelä-Kärki, Silja Laine, Kimmo Laine ja Maija Mäkikalli 50-v-juhlakeikalla. Siellä jossain takana myös rumpali Paavo Oinonen. |
Kasarmin Valo on yksi elämäni bändeistä. Suhde ei ole aina ollut helppo. On ollut stressiä, kaaosta ja kaiken aloittamista alusta yhä uudestaan ja uudestaan. Mutta se on se hinta, joka on täytynyt maksaa siitä, että joka kerta on ollut kivaa, kun ollaan päästy lavalle! Tällä kertaa oli erityisen kivaa, hieman kuin olisi palannut kotiin pitkältä matkalta.
Yhtyeen ensimmäinen keikka vuonna 1997 oli muuten varsin erikoinen tapaus. Siitä lisää kulttuurihistorian oppiaineen juhlablogissa.